sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Hyvää yötä Irene

Musahaaste 3. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale
1950 U.S.A.n listojen kärjessä oli Huddie Ledbetterin säveltämä ja Pete Seegerin Weaversien levyttämä " Goodnigt Irene". 


Huddie William Ledbetter ( s.1889 tienoilla)  oli yhdysvaltalainen folk- ja blues-muusikko. Hän oli kirkas- ja voimakasääninen laulaja, joka teki tunnetuksi useita amerikkalaisia kansanlauluja. Hänestä käytetään tavallisesti lempinimeä Leadbelly. Leadbellyn musiikin aihealue oli laaja, hän esitti mm. bluesia, jossa laulettiin naisista, viinasta ja rasismista ja folkia, joka kertoi karjapaimenista, vankilasta, työstä, merimiehistä, karjankasvatuksesta ja tanssimisesta. Lisäksi hän kirjoitti itse lauluja ajankohtaisista aiheista kuten presidentti Franklin Rooseveltista, Adolf Hitleristä, Jean Harlowsta ja multimiljonääri Howard Hughesista. Leadbelly menehtyi ALS-tautiin joulukuussa 1949. 

Leadbellyn kuoleman jälkeen keväällä 1950 Pete Seegerin The Weavers teki Leadbellyn kappaleesta "Goodnight, Irene" 2 miljoonaa kopiota myyneen hitin. Vuonna 2004 Leadbelly valittiin Rock and Roll Hall of Fameen.



Kesäpäivä 50-luvulla ja radiossa soi Kauko Käyhkön "Hyvää yötä Irene"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti