sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Ruovesi


Ruoveden kirkko eli Sofia Magdalenan kirkko Ruoveden kirkonkylässä on valmistunut 1778. Sen on piirtänyt ja sen rakennusmestarina toimi Matti Åkerblom. Kirkko on 24-kulmainen ristikirkko, jonka sisä- ja ulkonurkat ovat viistetyt.  Kirkon vieressä sijaitseva kellotapuli on vuodelta 1772.  Kirkon alkuperäinen väri oli punamulta, mutta vuosina 1861–1862 tehtiin kirkon ulkomaalaus ja väri vaihtui nykyiseen keltaiseen öljyväriin. 

Samanlaisia 24-kulmaisia kirkkoja on myös Ylihärmässa ja Kuortaneella.

Runebergin Ruovesi


Ruoveden kirkonkylä syntyi aikoinaan Ritoniemen kartanon ympärille, missä Johan Ludvig Runeberg toimi kotiopettajana vuosina 1825–1826.





Laivarannasta alkaa Runoilijan polku, jota pitkin pääsee Runebergin lähteelle. Runoilijalla oli tapana istuskella täällä ja ilmeisesti sai innoituksen Lähteellä- runoon.



Sua lähde kaunis, katselen
likellä vettäsi,
kun pilven varjot vaeltavat
kuvastimessasi.

Kas, tuoll' on pilvi loistava,
ihana, kaunoinen.
Jo lähti pois pakenemaan -
hyvästi varjoinen.

Mä näitä nähden aattelen
mun omaa sieluain.
Niin moni pilvi kultainen
noin senkin jätti vain.


 Runebergin mukaan on nimensä saanut myös Tampereelta Ruoveden kautta Virroille vievä vesireitti Runoilijan tie.





2 kommenttia:

  1. Hienot kuvat Ruovedeltä ja kauniisti kuvattu kirkko 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irja, Ruovesi onkin kaunis ja kodikas kunta.

      Poista