maanantai 17. joulukuuta 2012

seitsemästoista luukku - seventeenth window - tupsuja


Veljekset olivat innokkaita tupsun kieputtajia kevätlomallaan.
Keittiön pöytä oli täynnä tarvikkeita, lankakeriä, pahvia ja valmiita tupsuja.
Pappa sai yhtämittaa leikata uusia renkaita tupsutehtaalle.
 
 Syksyn Tapion kauppa-retkellä Pappa hoksasi tupsuntekokoneen.
Kätevää, ei enää pahvirenkaita, nipsis vain ja lankaa kieputtamaan.
Tästä lähtien tupsunteko sujuisi  tosi hyvin, ja pojat olisivat takuulla innoissaan.
 
Mutta kumpikaan veljeksistä
ei enää halunnut tupsutehtaalle hommiin.
 
Heillä oli paljon parempi liikeidea.
He perustivat torttu- ja piparibaarin.
Vanhempi veljeksistä toimi tarjoilijana ja nuorempi kassanhoitajana.
Torttu maksoi 2 euroa ja pipari euron, vettä sai ilmaiseksi,
baarin avajaisissa tarjottiin vielä yksi lisätorttu ja pipari kaupan päälle.

Tarjoilu oli mallikelpoista ja nopeaa,
palvelu ystävällistä ja taustamusiikki lempeää ranskalaista.
Ei hätää, vaikka asiakkaalta loppuivat rahat,
kassanhoitaja vain kävi leikkaamassa lisää seteleita rahapajassaan.
Siihen baariin kannattaa pistäytyä toistekin.
 
 
 
Ihan yksin sai Pappa lankoja kieputella,
mutta näppärästi se sujui vanhalta taitajalta.
 
 Kätevä Tupsunteko Ohje Tupsukoneelle:
Ensin kieputetaan lankaa molempiin puolikkaisiin
tasaisesti.
 
Siiten napsauteaan puolikkaat yhteen
 ja leikataan varovasti renkaiden välistä.
 
Kiristetään lanka tiukasti renkaiden väliin
ja irrotetaan renkaat tupsusta.
 
Tasoitellaan vähän.
 
 Ja hieno lankapallo on valmis,
 kelpaa vaikka kaulakoruksi.

2 kommenttia:

  1. Hallo dear Kaia!I admire your beautiful work!You are so talented!!All your creations are fantastic!I saw all the other posts,magnificent knitting!I love knitting too!Thank you for your visit!I'm so glad seeing you comming in my blog!Wishing you a lovely week my friend!
    Dimi..

    VastaaPoista
  2. arvannet kait et munkin käsityöpakista tupsukone löytyy, se on todella kätevä vehje! aina kun tupsuja varten piti löytää pala pahvia, niin kaikki oli juur poltettu syttyinä. tupsukone aina käytettävissä.

    VastaaPoista