maanantai 9. heinäkuuta 2012

Dramaattinen ilmaisu

Lastenlapset ovat tulossa kesäkylään.
Ennusteen mukaan sataa joka päivä, onneksi  mummulta ei keinot lopu..
Tässä muutamia vihjeitä muillekin mummuille ja papoille siihen hetkeen,  kun kysymys kuuluu - mitä nyt leikittäisiin.

Kotiseutuopetus
Havainto- ja ympäristöopetuksena

"Matkimisvaistoon perustuva ns. dramaattinen ilmaisu on mitä tehokkain havainnollistamis- ja oppimiskeino. Lapset ovat luonnostaan taipuvaisia tähän. Luonnollisesti on vältettävä kaikkea suureleistä näyttelemistä. Dramaattinen esitys ei ole millään tavoin näyttelijäksi kasvattamista. Se pyrkii vaatimattomuuteen ja yksinkertaisuuteen."


Annan muutaman esimerkin:

 Lauletaan yhdessä  "Katsos näin, näin peltomies" ja jäljitellään käsillä kylvämisliikkeitä

 Näytetään käsillä, miten isä sahaa puita.

 Laitetaan kädet yhteen kouruksi kuin linnunpesä ja lauletaan
" Koivun oksaan korkealle..."

Naputellaan sormilla pöytää ja leikitään västäräkkiä,
Voidaan myös kilpailla, kenen västäräkki hyppii nopeimmin.

 Opetellaan käytöstapoja matkustamalla esim. junassa - kuinka ostetaan matkalippu, laitetaan matkatavarat menemään ja annetaan junailijan tarkistaa matkaliput.

 Harjoitellaan ostamista ja myymistä leikkimällä lihakauppiasta.

Tietysti leikitään " Kuinka varis sanoo.., kuinka sika sanoo.. kuinka lehmä sanoo"
Varis sanoo kvaak kvaak

Toivottavasti näistä vihjeistä oli apua monelle!


Toisinaan siis - todella usein - päädytään kuitenkin näyttelemään ihan oikeasti!

8 kommenttia:

  1. Ihanaisia nuo vanhat kuvat.Kiitos keinoja tarvitaan jos ilmat pettää.Mukavia leikkejä sinne teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää siltä, että leikitään sisätiloissa - tänään sataa, huomenna sataa ja ylihuomennakin sataa - menee dramaattiseksi ilmaisuksi.

      Poista
  2. Ihana postaus!! Oma lapsenlapseni on vasta
    muutaman viikon ikäinen, eli vielä vain
    laulelen hänelle, kun tavataan.
    Siskoni tytön-tyttö on kahden vanha, hänen kanssaan on laulettu "Saku sammakkoa".
    Nyt, kun kun tytöltä kysyy: Mitä sammakko sanoo? On vastauksena...a-haa, a-haa;) Ihania hetkiä lastelastesi parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset nauttivat laulelusta, ihan pienikin vauva tuntuu kuuntelevan. Hyvin oivallettu kaksivuotiaalta, sammakkohan sanoo selvästi a-haa. Mukavia lauluhetkiä sinulle!

      Poista
  3. Hauskoja leikkejä. Kyllä nuo aina pelikoneet hakkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on aika tiukka kisa leikkien ja pelikoneiden välillä. Välillä, kun mummi ja pappa uupuu, saavat pelikoneet erävoiton... toistaiseksi vielä johdetaan kisaa.

      Poista
  4. Nyt tuli muistoja mieleen...Koivun oksaan korkealle ...ja monta muutakin. Hieno postaus! Miten sinulla onkin noin hienoja kuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin nuo vanhat laulut vielä tulevat mieleen, sanat piti silloin opetella ulkoa. Kuvat ja kirja ovat kesäkodin (vaha kansakoulu)perintöä. Kirja on tällä kertaa Alakansakoulun opetusoppi II / Kotiseutuopetus vuodelta 1934. Vanhoja kasvatusoppaita löytyy tästä talosta PALJON.

      Poista