tiistai 5. kesäkuuta 2012

Outoja

 Se muutti meille joku vuosi sitten.

Tuli pienenä juuren palasena salaa tuijapensaan taimien mukana Etelä-Suomesta. Se kasvoi ja siihen tuli  kaunis kukka ja niinpä me annoimme sen asettua meille. Sovittiin, että se asuisi tässä, mukavassa aurinkoisessa rinteessä saunan vierustalla.

Eihän sille mikään tunnu riittävän.
Se vaeltaa pitkiä matkoja etsien parempaa kotia.

 Se yrittää sinnikkäästi muuttaa pikkusydänten ja vuorenkilpien tontille, kirsikkapuiden ja vuorimännyn juurille, ojanpientareille.  Kitkeminen ei tunnu lopettavan sen valloitusmatkoja  se vain hermostuu ja leviää entistä kiukkuisemmin. Nytkin se kurkistaa tuolta pikkusydänten takaa, vaikka juuri luulin nyppineeni kaikki pois. 

Ajattelen positiivisesti ja uskon vuohenputken taikaan!

Säikähdyksestä paranee jos nukkuu vuohenputken lehtiä tyynyn alla
Kuiskaa toivomuksesi vuohenputken valkeille kukille, ja se toteutuu kun kukat lakastuvat

Syksyllä ovat kaikki  miljoona toivettani toteutuneet.

Lisäksi löytyi vielä yksi outo ruoko, joka asuuu ulkorakennuksen takana ja kasvaa hurjaa vauhtia.
En tiedä kuka se on ja annanko sen muuttaa meille.
Paitsi, jos sekin on taikakasvi.

4 kommenttia:

  1. Äitini marjapensaan juurella on tuota ensimmäistä kasvia, eikä sitä tosiaan saa pois. Joka vuosi alue on suurempi ja suurempi. Siimaleikkurilla mies vetelee matalaksi, kun ei voi siinä alkaa levitä, mutta leviää se silti mullan alla.
    Toista tulokasta en tunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siimaleikkurilla meilläkin sitä raivataan pensaitten juurilta, mutta kukkapenkkien keskeltä sitä on vain nypittävä, yksitellen ja heti kun havaitsee pienenkin alun. Koko kesäksi riittää puuhaa.

      Poista
  2. Mitä onko ollut vielä paikkoja, joita vuohenputki ei ole valloittanut? Kun muutin nykyiseen talooni oli koko pihapiiri (muutamia hehtaareja) vuohenputken vallassa. Nyt olen kurittanut sitä ja kieltänyt siltä kasvimaan ja kukkapenkit. Mutta kun selkäni käännän hyppää se heti kielletylle alueelle. Tuo toinen kasvi saattaisi olla jättitatar, josta myös olen yrittänyt päästä eroon. Se kasvaa hurjaa vauhtia ja leviää aivan pienestä juuren palastakin. Se on kyllä komea ja nopeakasvuinen, kunhan sillä on sopiva paikka, jossa se ei häiritse muita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnellisia ne, joiden tontilta ei vuohenputkea vielä löydy. Etsin netistä tietoja sen hyödyntämisestä, mutta ei sitä kyllä syömällä pysty nujertamaan, vaikka söisi joka päivä pelkkää vuohenputkisalaattia.
      Jättitatarkin kuulostaa sellaiselta vieraalta, jonka en ehkä annakkaan muutta meille asumaan, en edes ulkorakennuksen taakse.

      Poista