sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Hylätty kosija

Joskus 70-luvulla Senjan ja Laurin taloa ruvettiin purkamaan. Isäni oli jo keräillyt ulkorakennuksesta tarpeetonta rojua kasoihin pihalle. Mieheni oli avustamassa tavaroiden lajittelussa, kun hän huomasi rojujen keskellä jotain valkoista ja kovaa.
Sieltä löytyi kipsiveistos.

Puhdistin ja pesin sen, laitoin piirongin päälle.

Parikymmentä vuotta myöhemmin
 vietimme tyttären ylioppilasjuhlia
ja suku kokoontui meille juhlimaan.

Yksi tädeistä veti minut syrjään ja kuiskasi, että tiedänkö minä, mikä tuo kipsiveistos on. Selitin, että se löytyi Senjan ja Laurin ulkorakennuksesta rojujen seasta.

Veistos oli tätini.

Hän kertoi, että oli saanut sen joskus nuoruudessaan joltakin ihailijaltaan lahjaksi. Kun tätini meni naimisiin (ei tuon ihailijan kanssa), hän piilotti veistoksen Senjan ja Laurin liiverin kätköihin,
ettei se aiheuttaisi turhaa mustasukkaisuutta nuoressa avioliitossa. 
Sain pitää rakkauspatsaan omanani.

Kun muutimme toiseen taloon, patsas muutti mukana. En löytänyt sille sopivaa paikkaa, laitoin sen vain pois käsistäni. Piiloon jonnekin.  Rakkauden tunnustus oli taas kauan  huomaamaton ja unohdettu saunan pukuhuoneessa pyyheliinahyllyn päällä, shamppoo- ja saippuapullojen takana.

Tänään puhdistin ja pesin sen, laitoin piirongin päälle...
ainakin vähäksi aikaa.

6 kommenttia:

  1. Voi että, taas tälläinen ihana tarina esineestä, jolla on menneisyys! Kai kaikilla on, mutta osasit kertoa tämänkin niin mielenkiintoisesti. Kiehtovaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matkatar! Tässä vanhassa talossa riittää esineitä ja tarinoita.

      Poista
  2. Herkkää, oikein nimikirjaimien kanssa. Figuuri ansaitsee paikkansa piirongin päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen se sopii. Muistuttaa hempeistä asioista ja nuoruuden tunnelmista.

      Poista
  3. Minulla oli taidetalo joskus muinoin ja siinä yhteydessä vähän antiikkia ja vanhoja tavaroitakin. Yhdessä patsaassa oli tuo sama tyttö seisomassa ja vieressä oli koira. Se kuului varmaan samaan sarjaan kuin tämäkin.
    Hyvä kun toit patsaan oikeaan lämpöön. Vaikka tämä ei ole pronssia, siinä on oman aikansa kulttuuria, siksi se on arvokas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvänä se on säilynyt huolimatta kovasta elämästään. Kyllä se ansaitsee nyt hiukan enemmän lämpöä ja huolenpitoa. Olettaisin, että tätini sai tämän pariskunnan joskus 50-luvun alkupuolella.

      Poista