torstai 6. lokakuuta 2011

Juho Aukusti, Bessemer, Michigan

Vasemmalla on isosetäni Juho Aukusti, s. 15.11.1871, Jaakon ja Leena Kreetan vanhin poika. Kuva on otettu Bessemerissä Michiganissa, vuotta en tiedä. En ole saanut selville Juho Aukustista oikeastaan mitään muuta. En ole löytänyt maahantulotietoja, en väestölaskentatietoja, en mitään, vain tämä kuva ja isäni laatikosta löytynyt perukirjoitus. Juho Aukusti kuoli jossain päin Amerikkaa  20.10.1923 ja isäni mukaan viinaan.
Kuvan taakse on kirjoitettu myös toisen henkilön nimi, Mikki Runttila ( ? ) ja hänen tietojaan löysin Ancestryn sivuilta . V. 1920 Mikin osoite on ollut  Bessemer, Gogebic, Michigan ja hän oli mainari. Kävin läpi monta sivua näitä District 90 tietoja, ei näkynyt Juho Aukustia. 

Oliko Juho Aukusti  metsätöissä vai kaivoksilla?  Suomalaisia oli Michiganin Upper Peninsulan alueella molemmissa töissä ja Bessemer oli alueen tärkeä kaivos- ja metsäteollisuuskaupunki. Kaivostoiminta koko Goebicin vuorijonon alueella alkoi laajentua joskus 1800-luvun lopulla. Nykyisin kaivokset ovat kuihtuneet ja Bessemer niiden mukana..

                                     

Joskus Juho Aukusti käveli näillä kaduilla http://bessemerhistoricalsociety.com/oldnew.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti