keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Syyskävelyllä

Kotikujalta kirkonmäelle
Jurvan kirkko on valmistunut vuonna 1802. Rakennustyön aloitti ylihärmäläinen kirkonrakentaja Gapriel Antinpoika Hakola, mutta riitaantui jostain syystä kirkonmiesten kanssa ja lopetti hommat. Laihialainen Jaakko Jaaksi suoritti sitten työn loppuun.

Jurvan kirkko ja vaivaismakasiini 1920-luvulla. Vaivaismakasiini rakennettiin v. 1853 ja vaivaisukko oven vieressä edelleenkin yhtä ryhdikäs.

 
 Näissä haudoissa lepää  viime sotien 200 sankarivainajaa. Suhteessa väkilukuun Jurvassa kaatuneita oli  lähes eniten koko Suomessa. Muistopatsas on Sulo Mäkelän veistämä  " Kuoleva sotilas" ja se paljastettiin vuonna 1952. Kauniisti kukat vielä syyskuussakin kukoistavat.

Tienvarren ilmoitus.
Jeshua?

Auneen hautausmaa, "Agnetan niemi" 1600-luvulta. Hautausmaan nimi on naisennimestä johdettu, Agneta oli ilmeisesti ensimmäinen Jurvaan haudattu vainaja. Hautausmaat nimettiin usein ensimmäisen vainajan mukaan. Muistomerkki on pystytetty vuonna 1951 ja siihen on kaiverrettu: "Tämä pyhitetty maa kätkee poveensa ensimmäiset Jurvan seurakunnan rakentajat ja raivaajat, jotka ennen vuotta 1800 saivat iäisyyskutsun."

Sitten palailtiin kotiin. Tässä maisemassa ei silimä pökkää. 

2 kommenttia:

  1. Kaunista löytyy kotikylästä. Keskustaa en viitsi esitellä.

    VastaaPoista